Thinking About Stars

OK, so, I’m watching Cosmos on Netflix. Neil deGrasse Tyson, the narrator, is pretty much, like, one step away from Morgan Freeman. That’s how awesome it is to watch this show (go watch the show).

Anyway – at the start of an episode about stars, the narrator says “every time you look at the stars you look into the past.” Because it takes light a whole bunch of time to get here from however far it comes from.

Then I realised how important a thought that is. I thought for a second and realized that you can use stars as a metaphor to think about the most visible people (the real MVPs aka the stars) our society produces – celebrities and other people in the public eye like politicians and business people. Just like stars are the most visible objects nature produces in the night sky.

So, when we look at these people (the stars), we are looking at the past. Because the past is what produced them. Thanks to cultural evolution, the stars are, effectively, clearly visible data on what history and evolution are producing as those most deserving of visibility – both naturally due to demand factors and systemically due to supply factors.

It’s really important to ask the question: Are we creating, listening to, or being told stories about the past (rhetoric eliciting eg. past fears or dreams) or about the future (rhetoric eliciting eg. current anxieties or hopes)?

Which direction do we think we’re going towards relative to the answer to the previous question? Think about, for example, the story Donald Trump is selling Americans right now – and the fact that a lot of people believe it and are moving towards making it a reality. The story always leads.

This is an interesting area of thought. Who gets the most attention from you – who are your stars? What’re their values? How well do you think they understand them(selves)? What’s their reflection of (or influence on) you?

Who’s in your media mix? Why?

Science is cool.

Ps. Everything isn’t driven by pure, untouched demand – in real life, supply has an opinional impact on demand in all transactions (it’s called sales and marketing). When you stop and think about that, you realize how important the media & entertainment industries are in both reflecting the nature of the masses and influencing them. They’re giving us data on what we are like as a society by nature – and by control. This is, pretty much, the ultimate argument for news transparency and ethically diverse (also ethnically diverse) and all-around balanced reporting.

Oh, transparency and ethics goes for entertainment media, as well.

© 2017 Jens J. Sørensen

Suomen tarinasta

Suomi aloitti eilen 100. vuotensa itsenäisenä, omista asioistaan päättävänä kansana. Pääasiallisesti kansa kantaa vastuun siitä päätöksestä, mitä tarinaa se itselleen päättää kertoa. Itsenäisyyden läpikantava tarina määrittää kansan psyykkeen perustukset, joten kyse ei ole pienestä asiasta.

Kaikki kansat kertovat itselleen tarinaa siitä, kuinka heidän olemassaolonsa on kunniallinen ja oikeutettu. Suomen itsenäisyyspäivänä oli tärkeätä huomata, että tuntuva osa kansasta keskittyy edelleen sodan ja sotasankareiden kunnioittamisen kautta sodan arvista toipumiseen. Itsenäisyyspäivämme assosioituu vielä erittäin vahvasti siihen äärimmäiseen hintaan, joka rintamalla on itsenäisyyden säilymisestä jouduttu maksamaan.

Sodassa maksetun hinnan kautta määrittyy monelle iso osa olemassaolomme oikeutuksesta. Menneisyyden kautta haettu oikeutus omalle olemassaololleen itsenäisenä kansana on luonnollista silloin, kun ei nähdä nykypäivän työn merkitystä tulevaisuuden olemassaolon oikeutukseen. Tämä on puhtaasti tarinallinen puute – kun ei tajuta mitä ollaan tekemässä nyt, keskitytään siihen, mitä tehtiin ennen.

Tarinallinen puutteemme on merkittävä. Nykyään todellisuutemme on se, että katsoessa Suomea ulkopuolelta meistä kerrotaan tarinaa maailman tilastoja johtavana maana, joka näyttää monella saralla esimerkkiä muille. Ketään muuta eivät sotamme kiinnosta.

Onko jokin muuttumassa meidänkin ajattelussamme omasta tarinastamme? Tulevaisuuteen katsovaa, maailmasta vastuuta ottavaa tarinaa tuotiin eilisissä Linnan Juhlissa esille esimerkiksi Madventuresin Rikun ja Tunnan, Tasavallan Presidentti Tarja Halosen ja toimittaja Anu Partasen toimesta.

Olemmeko vihdoinkin tajuamassa, että jumalauta – mehän ollaan aika tajutonta jengiä ihan tänäkin päivänä? Veteraanimme tekivät korkeimman tason sankarityötä asettamalla henkensä uhatuksi rintamalla, mutta ei Suomen itsenäisyyttä sotien loppuessa sementoitu. Ei työ loppunut silloin, kun hengenvaara oli ohitse.

Silloin päästiin vasta vauhtiin.

Sodat mahdollistivat sen, että seuraavat vuosikymmenet päästiin matkalle kohti maailmantilastojen huippua rakentamalla yksi maailman johtavimmista hyvinvointivaltioista. Onko olemassa parempaa ja kunnioittavampaa lahjaa menneen historiamme sankareille kuin se, että hyväksymme itsemme sellaisena kuin olemme ja sisäistämme ymmärryksen siitä, että Suomi edustaa nykyään maailman paratiisia? Eikä vain omasta mielestämme?

Eikö ole aika päivittää tarinamme fokuspiste menneisyydestä tulevaisuuteen?

Kuka kertoo tarinaamme - vanhat vai nuoret?
Kuka kertoo tarinaamme – vanhat vai nuoret?

Valtava määrä kansainvälisiä tutkimuksia sijoittaa maamme kärkikastiin asioissa, jolla on tuntuvaa merkitystä kun tehdään esimerkiksi sijoituspäätöksiä – muun muassa yhteiskuntarauhassa ja turvallisuudessa, instituutioiden toimivuudessa, koulutuksessa ja elämän laadussa. Kaikki tämä siitä huolimatta, että itsenäisen elämämme ensimmäiset vuosikymmenet sisälsivät sisällissotaa, ääriliikkeiden kumoamista, Neuvostoliittoa vastaan sotimista ja hyvinvointivaltion rakentamista agraariyhteiskunnan lähtökuopista. Sotien jälkeinen aika ei ole järin pitkä kun tarkastelee historian aikajanaa.

Jos ajattelee Suomen tarinaa kokonaisvaltaisesti, niin sehän on ihan totaalisen kreisi. Eihän meissä ole monessa mielessä niinkuin yhtikäs mitään järkeä.

Kovimmat uhraukset on uhrattu eikä kunnioitus sotia kohtaan ikinä katoa. Mutta onko enään niin tarpeellista, tai edes perusteltua, keskittää tuntuva osa kansallisesta tarinastamme siihen, että nykypäivään päästääkseen edellisten sukupolvien piti tehdä suuria uhrauksia? Eikö olisi ihan yhtä perusteltua alkaa rakentaa poliittisen johdon toimesta tarinaa siitä, mitä nykypäivän lähtökuopista on mahdollista saada aikaan tulevaisuudessa?

Muistakaa tilastot – en puhu pehmeitä. Rakentamamme yhteiskunnan arvo maailmalle on kylmää, todellista faktaa. Me edustamme valtaosalle maailman kansasta tulevaisuutta, sillä he pyrkivät samoissa tilastoissa samoille sijoille kuin missä me olemme jo.

Me edustamme heille rauhaa. Luottamusta yhteiskuntaan. Älykkyyttä olla aidosti huolissaan heikoimmistamme. Todellista “American Dreamia”, jossa kaikilla on mahdollisuus edetä elämässä – ainakin suhteutettuna vastaaviin mahdollisuuksiin muualla. Tottakai meilläkin on vielä paljon töitä, mutta vertaamalla itseämme muihin voimme huomata, että olemme jo pitkällä etumatkalla.

Hyvinvointiyhteiskunta on tuote, jota meidän pitäisi antaumuksella antaa muiden kopioida. Tehtävämme on sijoittaa Suomen ykköstuotteeseen, hyvinvointiyhteiskuntaan, jotta sitä voidaan alkaa viedä maailmalle kovemmalla painolla kuin koskaan ennen historiassamme. Samalla oma yksityinen sektorimme saa entistäkin paremmat edellytykset omalle pitkän aikavälin menestykselleen, kun tarjolla oleva työvoima on maailman parasta ja elämäänsä luottavaisinta.

Kun elämään voi luottaa, kukaan ei lähde sotimaan. Sijoitukset hyvinvointiyhteiskuntaan ovat pitkän aikavälin sijoituksia maailmanrauhaan.

Sotatarinat ovat todella arvokkaita jotta muistamme, miksi menneeseen ei ole syytä palata. Niiden tarinoiden ansiosta maksan tänään mielelläni valtionlainan korkoja järkevistä hyvinvointiyhteiskuntasijoituksista. Vaihtoehto olisi se, että otan tietoisen tulevaisuusriskin maailman valumisesta takaisin sotaan kun maailman kärkijoukot päättivät tulevaisuuden menneisyydessä (tänään) olla edistämättä rauhan työtä.

Me olemme nuo kärkijoukot. Maailmanrauhan sissit, jos vielä hetken leikitään sotatarinoilla. Me lennämme Top Gunia.

Tarinamme rakennuspalikat ovat meidän. On meistä kiinni, mitä tarinaa itsellemme kerromme, ja on sen myötä meistä itsestämme kiinni, miten näemme itsemme osana koko maailman yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa. Eikö meidän ole juuri nyt, tilastojen huipulla, suurempi syy kuin koskaan ennen luottaa itseemme täysin?

Itsenäiset kansat päättävät omasta tarinastaan. Minä haluan päättää tarinasta, jossa hyvinvointivaltion kehittämisen ja edustavan esilläpidon kautta edistämme maailmanrauhaa. Se on minun tulevaisuuden Suomen tarina.

Mikä on sinun?

© 2016 Jens J. Sørensen

Kirkkonummen parkkinormi on päivitettävä

Kirkkonummella on pitkä, kunniallinen historia, jota on viime vuosikymmeninä leimannut tietynlainen maaseutuidylli kaupungin kyljessä. Mielikuvat kunnastamme ovat omakotitalo- ja yksityisautokeskeisiä ja moni on päässyt toteuttamaan asumisunelmaansa kunnassamme onnistuneesti – ja pääsee jatkossakin.

Aika, jossa elämme on tuomassa merkittäviä uusia ainesosia asumisen vaihtoehtoihin, emmekä Kirkkonummellakaan ole enää pitkään eläneet yhden idyllin mukaisesti. Kaavoitustyö Masalan ja Kirkkonummen keskustoissa on kovassa vauhdissa ja vahvistaa tuntuvaa kaupungistumisen trendiä kunnassamme – tiiviimpää asumista hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella.

Erinomainen liikenneinfrastuktuuri vajaakäytöllä?

Yhteiskuntarakenteen selkäranka on liikenneinfrastruktuuri, jota meille on suotu Kirkkonummella kuin hopealautasella. Meillä on valmiina hyödynnettäväksi Länsiväylä, Kehä 3, rantarata sekä kilometrin päähän tuleva Länsimetro – rakennuspalikoita jonka vuoksi moni muu kuntapäättäjä myisi yhden munuaisistaan.

Runkoväylien ympärille kehittyy luonnollisesti tuntuvimmat talous- ja elämiskeskittymät, sillä kokonaisuus toimii logistisesti parhaiten. Tottakai toimii. On järjetöntä kuvitella toisin. Liikenneinfrastruktuurista pitää siis ottaa kaikki irti, sillä investoinnit ja ylläpitokulut ovat niitä kalleimpia, joita yhteisesti verovaroin teemme.

Siitä huolimatta, että runkoväylämme ovat kunnassa hyvin tiiviillä alueella suhteessa koko kunnan pinta-alaan, on Kirkkonummella edelleen koko kuntaa samalla tavalla kohteleva parkkipaikkojen rakentamisnormi. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennuttajien pitää rakentaa vähintään yksi autopaikka jokaista 85 kerrosneliömetriyksikköä kohden riippumatta siitä, sijaitseeko talo Porkkalanniemellä vai Masalan Ratavallissa kunnan parhaiden julkisten liikenneyhteyksien varrella. Tämä määräys on myös sama riippumatta siitä, onko rakennuttajien mielestä alueilla kysyntää autopaikoille tai ei. Useimmissa kunnissa parkkinormi joustaa alueen sijainnin ja julkisen liikenteen saavutettavuuden mukaan. Vertailun vuoksi Espoon aluekeskuksissa vastaava mitoitus on 1 / 120 ja esikaupunkialueillakin 1 / 95.

ratavalli

 

Autopaikkojen piilotetut kustannukset

Autopaikat ovat yksi yhteiskuntarakenteen suurimmista piilotetuista kustannuksista. Sillä autopaikkoja on pakko rakentaa riippumatta kysynnästä, niin tämä “pakkotarjonta” laskee autopaikkojen käyttökustannuksia niitä tarvitseville. Kustannukset eivät suinkaan häviä minnekään – ne vain siirtyvät kaikkien muiden maksettaviksi. Kustannukset näkyvät epäsuorasti kun tonttimaata käytetään epätehokkaasti, nostaen esimerkiksi asumiskustannuksia ja yrittäjien investointikuluja kuntaan.

“Mikäli sääntely ei korjaa mitään erityistä markkinoiden epäonnistumista, ja sääntelyn taso poikkeaa yhteiskunnan kannalta tehokkaimmasta mahdollisesta tuotannon tasosta, sääntelyn olemassaolo on haitallista kokonaishyvinvoinnille. Autopaikkoja rakennetaan, vaikkei kuluttajia kiinnosta ostaa niitä rakennuskustannusten mukaisilla hinnoilla – tämähän on taloudellisesti tehotonta eli kokonaishyvinvointi laskee,” sanoo gradututkija Tuuli Vanhapelto Aalto-yliopistosta, joka tutkii parkkipaikkanormien yhteiskunnallisia kustannuksia Helsingin Kaupunkisuunnittelu- ja Kiinteistöviraston toimeksiantamana.

Autoilun kustannuksia jaetaan siis nykyisellään kaikkien maksettavaksi. Parkkipaikat laskevat maankäytön tehokkuutta ja nostavat kustannuksia, etenkin keskustoissa hyvien liikenneyhteyksien varrella, jossa rakennusmaa on kalliimpaa. Kysyntä hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle nousee koko ajan samalla, kun autoilun kysyntä laskee nuorempien sukupolvien varttuessa. Samanlainen ilmiö syntyy kun iän karttuessa muutetaan omakotitalosta keskusta-alueille lähelle julkisia palveluita.

Parkkipaikoille matalampi minimi ja loput markkinoiden määriteltäväksi

Kirkkonummen kunnan virkamiehistö on ansiokkaasti valmistellut parkkipaikkanormin päivittämistä siten, että eri alueilla on erilaiset määräykset. Normi toimii siten, että kunta määrittää minimitason – vähän kuten työehtosopimukset minimipalkan – jonka tosin saa ylittää mikäli kysyntää on. Aivan samalla tavalla, kun korkeampaa palkkaa saa maksaa. Kauempana lähiössä autopaikkoja tarvitaan enemmän, ja keskustoissa (kadunvarsipysäköintiä lukuun ottamatta) vähemmän, ja tämä tasapaino jätetään markkinamekanismin hoidettavaksi. Markkinat hoitavat kustannusten kohdentamista enemmän sitä mukaa mitä matalampi minimi asetetaan.

Kyseessä on siis minimi. Mikään ei siis estä parkkipaikkojen syntymistä, jos niille on kysyntää. On siis hyvä kysyä – onko?

Masalan Ratavalli on Kirkkonummella poikkeuksellisen hyvien ja nopeiden liikenneyhteyksien varrella. Alueella on pääosin nelikerroksisia kerrostaloja ja valtaosa jalanjäljestä on maantasopysäköintiä nykyisten parkkipaikkanormien mukaisesti rakennettuna. Aluetta on pääosin rakentanut YIT, joka on pitänyt asunto-osakkeiden hintaa matalampana erottamalla autopaikat osakekaupalla myytäväksi niiden käyttäjille – asuntoyhtiöt eivät siis pääsääntöisesti omista parkkipaikkoja, vaan jokainen autoilija on ostanut paikan itselleen markkinoilta.

Onko mennyt kaupaksi? Vuosien myyntiponnistelujen jälkeen, Ratavallin aluepysäköintitontilla on edelleen myynnissä neljä katoksen alla olevaa auton ulkopaikkaa mietoon 7.500€ kappalehintaan. Autoilu ei kiinnosta yhtä paljoa, kun kustannukset pitääkin maksaa täysin itse. Julkisten yhteyksien myötä alueella on myös autottomia talouksia.

Emme väitä, että autoilu pitäisi kieltää tai tehdä kohtuuttoman vaikeaksi. Kaikilla on omat tapansa elää ja yhteiskunnan on tehtävä se mahdolliseksi. Jos kuitenkin valitsee autoilun osaksi omaa elämäntyyliään, etenkin jos tämän yhdistää haluun asua lähellä keskustoja hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella, pyydämme vain sen, että käyttäjä maksaa omat kustannuksensa, eikä toimi kustannusten vapaamatkustajana.

Parkkipaikkanormien kehityssuunta Kirkkonummen virkamiehistön toimesta on aivan oikea. Väitämme, että se voisi keskeisimmillä keskusta-alueilla olla ehdotettuakin kunnianhimoisempi, sillä tulevaisuuden kehitystrendien ennakointi asettaa vahvat paineet hyödyntää keskusta-alueet niin elävän urbaanisti kuin mahdollista.

Metropoliseudun liikenneinfrastruktuurin täysimittaisen hyödyntämisen myötä itäisen Kirkkonummen aluepoliittinen tärkeys on jo nyt koko Suomen taloudelle merkittävä, puhumattakaan oman kuntamme ontuvasta taloudesta. Kun venyttää aikahorisontin maankäytölle 2100-luvulle asti, joka on oikea lähtökohta kun puhutaan runkoväylistä, nousee merkittävyys jo ilmiselväksi metropoliseudun kasvaessa.

Taloudelliset argumentit puoltavat parkkipaikkanormiston kehittämistä

Argumentointi parkkipaikkanormien suhteen on puhtaasti taloudellinen ja kunnioittaa markkinamekanismin toimimista kustannusten kohdentamisessa. Tutkimustulokset ovat UCLA:n legendatutkija Donald Shoupin myötä alkaneet tulla esille jo 1970-luvulla, joten tarvetta lisäselvittelylle tai vitkuttelulle ei ole.

On loppuun hyvä todeta, että Kokoomus puhuu itsestään nimenomaan talouspuolueena. Mitä Kirkkonummen johtavat kokoomuspoliitikot ovat mieltä parkkipaikkanormiston kehittämisestä ja yhteiskuntarakenteemme kalleimman ja tärkeimmän osan, liikenneinfrastruktuurin, täydellisestä hyödyntämisestä?

Nyt ollaan suoraan ja keskellä heidän väitettyä tiedollista osaamisaluetta – taloutta.

Monille ei välttämättä tule yllätyksenä se, että oman elämäntyylin tukeminen muiden varoilla auttaakin yhtäkkiä unohtamaan oman markkinauskon. Haaste järkevän talous- ja rakentamispolitiikan kohdalla on selkeä, ja tässä tekstissä heitetty kehiin Kirkkonummen julkisessa keskustelussa.

Jens Sørensen
Kirkkonummen Vihreät

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 9.10.2016

 

Infrastructural Healthcare
Infrastructural Healthcare

 

© 2016 Jens J. Sørensen