Töidemme markkinat

Haluaisin nähdä työmarkkinamme tasapainottuvan malliin joka kestää yli ajan: lähtökohtani on, että 1970-luvulla syntyneet lakiin kirjoittamattomat kirjoittamattomat säännöt ja tavat virallistetaan ja Suomen työmarkkinoiden puolittais-anarkinen tila, jossa missä milloinkin kenenkin toimesta huudellaan vallan rajojen tuomista mandaateista, saadaan normalisoitua. Vaikka en ole lainoppinut, niin asetan tämän lähtökohdan jatkoajatukseksi sen, että järjestelmä pitäisi virallistaa perustuslain tasolle: työmarkkinat ovat osa perustuksiamme.

Ajatuksia paikallisesta sopimisesta

Luottamusvajeet ympäri yhteiskuntaa ovat paikallisen sopimisen päällimmäinen haaste. Kun Suomen historia ja yhteiskuntarakenne ovat muovautuneet sellaisiksi kun ne tässä päivässä ovat, niin nykyjärjestelmämme muodostamasta yhdestä ääripäästä ryntääminen toisen ääripään oppeihin, jossa puretaan rakenteelliset kahleet, muodostaa tuntuvan riskin arjellemme. Pitää asettaa kyseenalaiseksi ihmisten taidot toimia suorassa vuorovaikutuksessa niinkin vakavien asioiden kun työsopimusten muodostamisessa, jos ei ole mitään ennalta kerättyä taitoa: vaikka korkeasti koulutetut ammattilaiset Helsingissä ovat kykeneviä kaikkeen, niin tätä olettamaa ei kannata levittää kaikkien päälle kaikkialla, kummallakin puolella pöytää. Sopimusasiat eivät ole helppoja eivätkä asiantuntijoilta ostettuina halpoja.

Käytännön lähtökohta on väistämättä se, että paikallinen sopiminen vaatii koulutuksensa ja sen jatkuvan tuen. Paikallisen sopimisen toteuttamisessa olisi kyse molempien puolten liittojen keskittämisestä kentän tukipalvelujen tarjoajiksi: sopimusten tekijöistä sopimusten tekijöiden valmentajiksi.

Paikallisen sopimisen lähtökohtainen argumentti on tieteellisesti hyvin looginen: kun vapautetaan työnantajat ja -tekijät sopimaan työn ehdoista ja kustannuksista ympäri maan, nousee talouden tehokkuus sitä mukaa kun hintamekanismi pääsee vapaammin rullaamaan. Asioiden arvot ovat enemmän kohdallaan hetkessä, kun taas työehtosopimukset venyttävät hetket yli ajan.

Jos paikallinen sopiminen tuottaa kyvyn laskea hintatasoja jollain alueella, eli käytännössä maan, asuntojen ja kiinteistöjen hintoja ja vuokria, niin se kykenee esimerkiksi pelastamaan paikallisia taloustoimijoita jotka olisivat muuten ahdingossa. Kun koko maan läpi leikkaava kustannusmääritin eli yleissitova työehtosopimus on poissa tieltä, voidaan toimia paremmin paikallisten realiteettien mukaan.

Esimerkiksi voidaan ajatella tilanne jossa paikallinen sopiminen johtaa neljänneksen leikkaamiseen suuren paikallisen työnantajan palkoista joka vuorostaan johtaa vastaaviin tipahduksiin pääomien arvoissa: jos ihmisten käteisvirrat saadaan kuitenkin pidettyä yllä niin pääomien arvojen tarkennukset ovat varsin hyvä asia pitkää aikaväliä ajatellen, vaikka luonnostaankin kirpaisevat heitä keihin iskut kohdistuvat. Ilman poistaminen taseista saattaa hetken verran kirpaista, mutta loppupeleissä tasearvot ovat numeroita paperilla: käteisvirrat pitävät katot pään päällä, eivätkä kattojen sisään rakentuneet paperiarvot.

Paikallisesta sopimisesta syntyy eräänlainen markkinaluonnon demokratia, josta vuorostaan kumpuaa demokratian kaikki perinteiset ongelmat mutta talouden puolella. Vähemmistö pystyy ottamaan enemmistön haltuunsa pyytämällä vähemmän: tilanteessa jossa kustannuksia aletaan paikallisesti sopien madaltaa asettuvat etusijalle he, jotka ovat valmiita viemään numeronsa matalimmalle. Se mitä voitetaan hetken dynaamisuudessa saatetaan hävitä pitkäkestoisen vakauden menettämisessä: tosin tämä argumentaatio on kumottavissa muistamalla, että voivat ihmiset myös haluta vähemmänkin voidakseen pysyä kotiseudullaan! Tätä ei pitäisi estää, että kotiseuturakkaus voi voittaa: on johtajuudesta kiinni, miten tositilanteet aina tapahtuvat.

Ajatuksia työmarkkinajärjestöistämme

Paikallisen sopimisen tieteellinen argumentti tehokkuuden suhteen on käännettävissä logiikan tasolla ympäri myös työmarkkinajärjestöjen keskitettyä valtaa tukevaksi, mutta se ontuu nykypäivän käytännössä vaikka se onkin historiallis-teoreettisesti hyvin kaunista.

Paikallisen sopimisen tehokkuus syntyy siitä, että jokaisella alueella neuvotellaan ja saavutetaan tarkimmat numerot mitä on saatavilla. Tehokkuus määritellään kyvystä saada mahdollisimman reaalinen hintatieto, joka tuo kysyntää ja tarjontaa lähemmäksi yhteen ja nostaa kauppojen syntymisen todennäköisyyttä. Voisi sanoa, että täydellinen paikallinen sopiminen pyrkii ihmisten ja pääoman teoreettisesti täydelliseen kohdistukseen. On tärkeätä kaikessa toiminnassa kuitenkin aina muistaa, että teoriat ovat teorioita ja ihmiset ja pääomat niitä itsejään.

Työmarkkinajärjestöjemme eli kolmikannan tehokkuusargumentti kumpuaa taas siitä, että imetään kentältä sopimustyö yhteen keskipisteeseen jonka yksityiskohdat määritellään neuvottelukausien aikana sopimuksiin. Toki tämän argumentin merkittävin ongelma on systeeminen tehottomuus muutoskyvykkyydessä: yksi saa muuttua vasta kun kaikki muuttuu.

En voi olla näkemättä sitä, että tässä nopean muutoksen ajassa lähtökohtainen reaktio on ajatella jousituksen keventämistä: samalla tunnustan, että on pakko nähdä myös pitkäaikaisten toimialojen näkökulma entisen jäykkyyden säilyttämiselle. Kun investointiajat ja -määrät ovat pitempiä, kun strategioiden suunnittelukaudet venyvät, on myös arjen operaatioiden hintavakauden tarve suurempi. Mikään ei estä perustelemasta siten, etteikö paikalliseen sopimiseen pohjautuva työmarkkina voisi myös saavuttaa samaa vakauden tilaa, mikäli sekä työnantajien että -tekijöiden neuvonnat ja suojat toimivat hyvin ja mahdollistavat siten pitkäkestoisen luottamuksen synnyn: jos ihmiset ovat tyytyväisiä eivätkä liiku niin sopimukset pysyvät ihan itsestään vakaina. Suurilla työnantajilla omien sopimuskokonaisuuksien rakentaminen ei pitäisi olla haaste: pienillä taas pitää olla tukensa valmiina, jotka ovat saatavilla standardeista pelisäännöistä.

Kannattaa myös muistaa johtajien ja organisaatiokulttuurien vaikutukset sopimusmalleihin: on hyvin erilaista toimia itsenäisesti vapaasti sopivassa ympäristössä verraten sellaiseen, joka toimii standardien pohjalla. Tätä seikkaa ei kannata aliarvioida työmarkkinarakenteiden kokonaisuuksia uudistavia ehdotuksia tehdessään: ihmiset ovat erilaisia.

Tasapainon rakentaminen

Töidemme markkinat ovat niin laajat, sisältäen niin monenlaiset tilanteet ja ehdot ja numerot ja ihmiset, että pää pyrkii täysin pyörälle aloittaessaan koko kentän ajattelemisen. Vaadittu keskittymisen voima on erittäin korkea: markkinat kantavat isoa massaa, kun niitä hetkenkään verran alkaa tarkastella reaalisesti, ikkunasta ulos katsoen.

Kolmikantajärjestelmä tekee talouden kokonaisuudesta ymmärrettävän. Työnantajat, työntekijät ja lainsäätäjät tulevat yhteen muodostamaan sopimuksia tulevasta: useaksi vuodeksi kerrallaan toimitetut hintatasot antavat työnantajien suunnitella talouttaan pitkäjänteisesti, vapauttaen siten heidän aikaa asiakasarvon luomiseen työntekijöiden kanssa.

Kaikki toimialat eivät kuitenkaan ole samanlaisia ja kysyntätilanteeseen pitää kyetä monesti reagoimaan herkemmin. Paikallinen sopiminen yhdistettynä irtisanomisen helpottamiseen antaa pienempien kilpailla paremmin: turvaverkkojen samanaikainen vahvistus on varmasti pakollista.

Mielestäni paras ratkaisu tasapainolle, jossa molemmat ääripäät tyytyvät, on se, että Suomen hallitus ottaisi asiakseen määritellä koko järjestelmän lakiin: isoin erhe nykytilanteessa on sen ympäripyöreä hallinnollinen status. Määriteltäessä ratkaisua lakiin on mahdollista neuloa sisään tasapaino välille kolmikantaprosessi ja paikallinen sopimusjärjestelmä. Mielestäni molemmilla pitää olla tulevaisuutensa.

Ehdottaisin itse ratkaisutyön käynnistettävän siten, että kaiken pohjalle määritellään koko työmarkkinan kattava minimipalkka. Tämä tekee monesta asiasta helpompaa: esimerkiksi tukitasojen asettamisen minimipalkan alle, poistaen kannustinloukkuja, ja paikallisten sopimusneuvottelujen helpottamisen, jotka voivat aina lähteä minimipalkasta liikkeelle. Minimipalkan olemassaolo tekee sen yli neuvotellen pääsemisestä helpompaa tavalliselle työntekijälle: moni taas saattaa hyvinkin mielellään välttää neuvottelut kokonaan ottamalla minimin vastaan sellaisenaan.

Nykyjärjestelmä on kireä ja ymmärrän sen historialliset syyt hyvin: Suomen taloudellinen rakenne on ollut kapea ja herkkä, ajaen Suomea kohti ylipainotusta vakauden hakemisessa. Monet näistä argumenteista on vielä tänäkin päivänä päteviä, pitkälti hintatasojen ennakoitavuuden tarpeen takia. Täten on mahdotonta nähdä, että elämme joko-tai tilanteessa: tilanne on sekä-että, kysymyksettä. Hintavakautta vaativat teollisuusmarkkinat tarvitsevat kolmikantansa, talouden pientoimijat joustavuutensa.

© 2019 Jens J. Sørensen

Cities

“Ydinstadi jakautuu luotettavasti kolmeen: Töölöt, Etelät, Kalliot. Alueet ovat monikossa, sillä Töölöjä on Etu- ja Taka-versiot, Eteliä on Jätkäsaaresta Eiraan, ja Kallioita on kukkuloilla ja kupittelurannoilla. Pasila on kuin uusi helmi joka lepää Vanhan Kolmikon päällä.”


As I have written about cars (Oh, CARS) then I must lay down a few lines on cities. En masse we have forgotten that but a few decades ago we were not moving around in cars, travelling great distances during a day getting a million and one things done, all of which contribute to the economy. People were quite stationary: to say the least.

Now that we then have a societal infrastructure and living rhythms built around cars, we of course have the immense problems that come with it, ranging from environmental hazard to social troubles resultant from time spent in traffic, away from Family. So whilst the loving of cars shall most definitely continue then clearly we have to look beyond, as well.

Cities are the answer. Build modernity into a tightly packed, well-designed area and you not only have the capacity to drop the reliance on cars from your masterplan but you also save plenty of nature by not spreading a suburb out into it. Cities are the most objective and correct answer to move us forward.

Cities are immense. How many people live in cities? The answer, spoken modernly, is shit-tons. There are shit-tons of people living in cities and plenty more continuing to move in around the world. That’s damned good news for the environment, as long as the cities are built properly.

Cities are human-built forests and jungles, radiating wealth into the surrounding lands. Cities are oases of growth: the megaseeds of the future where interaction between people creating action works much like the core of a nuclear reactor. A bunch of economic agents, ”human particles”, bouncing around from tower to tower, café to cocktail bar meeting others until matches strike across business lives, love lives, and so forth.

Cities are pop. They are so awesome that they require their own lexicon of amazespeak. Spectamungular could be a good first word, for all I care: cities deserve all the love on the Planet right now, for cities will save it.

I live in a city. It is fair enough to say that Helsinki, Finland has been passing through the infinite cusp between large town and city for the past decade or two. But it is now most definitely a global-level city.

Cities are not for everyone. In their condensed form, luckily this means that naturally cities leave space for all the other forms of land usage around them. If you do not like cities, I suggest you do not live in them.

Cities. I mean God: CITIES. Is there anything more spectacular than CITIES?

© 2019 Jens J. Sørensen

Supremacy Over the Tool

Ultimately, supremacy over the tool comes down to whether or not you have notifications turned on.

I’d say it is smart to consider what notifications make sense, like a spring cleaning (perhaps the digital space naturally gets the autumn cleaning, then?): the primary value of automated notification is speed-to-outcome regarding the information.

That in turn forces the consideration of the desire to obtain the outcome. Must everything be carried? That is to say: notifications have time-cost weight, and not all information is worth the carried effort. I’ve found that many things previously notified-in-automation, and subsequently turned off, but still wished to be returned to, come back with a natural rate of just falling into it: whatever it was that was, in the past, notified about. Clearing out also makes space for the bringing-in of the new, and helps keep the economy in motion, so you know: extra-added value.

So it’s like: “Babe, what’s your Notifications-policy? I’m all outta digital whack and gotta clean up this screenplace.”

© 2019 Jens J. Sørensen

Reconomics

“Kannattaa aina tiedostaa sekä henkinen että fyysinen matka Helsingistä Utsjoelle. Siinä on välissä aika monta kehää pohdittavaa: ainakin enemmän kuin kolme.”


At the base of all the considerations of economics are zoning rights to land. This is where the mathematical-logic of economics meets the cultures and law of the people: where objectivity fuses into subjective emotion at scale, and where the main bases for the arguments on behalf of democracy rest.

Zoning decisions guide the entire process of economic and societal growth had thereafter upon any said land in question. Here, the matching of demand to supply should be as optimized through democracy as possible: the effects on society are longest-term. In Finland, for example, we have two large Everyday Merchant -chains (Kesko and the S-Group) who have, on this side of the millennium, begun to have become challenged by the Germany-based Lidl. Their relative political power, as measured by zoning rights and those to project their formation, determines who has how much market share in whichever planned locations of commerce.

As the transparency of government and its operation has improved in Finland, distancing previous strangleholds on local market areas to make space for new competitors, so has Lidl’s position: this is a positive development, since the citizens acting as customers have been happy, since they’ve had more choice. The market for products has broadened: everyday life now contains more possibilities.

Here we can observe that what matters next, after zoning rights, is market share distribution amongst the created real estate: which type of market participants own (either directly or through lease-&-use) how much of what type of usable area, and how well are they doing overall, fiscally and otherwise? I believe that local economies are the most important place to start when considering the state of a nation objectively: what Economics is supposed to continue focusing upon. The sum of the parts builds the whole.

None of what I’m saying is, of course, at any level, new in any way: I’m just compressing it into as-fast-as-possible a reset-button by coupling the logic of the science with a practical market example. The calling of the remembrance of the obvious, so to say, in the steering of the global economy across future times, towards better directions. I truly think that, to get themselves back on their feet after the last decade of taking the heat, macroeconomists just need to start at the basics and keep doing so: “societal consultants” as they are.

Area studies, economic geography, is the beginning of the whole field: it should be compulsory 101. Understanding the land and what it is doing and why should be at the base of every student’s mind: it is what we live on and, given that economics has a huge impact on how we’re living, the study has to be a central part of the entirety. It just sort of ignites the process of figuring it out as inducing from primary principles.


Suomen kuluttajatalouden isoin haaste on S-ryhmän ylisuuri presenssi asiakasrajapinnassa. Haluan korostaa sitä, kuinka uskomattoman hyvin toimivat koneistot Keskolla ja S-ryhmällä ovat nostaneet Suomen elintasoa läpi viime vuosikymmenten, parantaen saatavilla olevaa valikoimaa etenkin tämän vuosituhannen puolella. Ongelmana on kuitenkin se, että paikallistalouksien mahdollisuudet yrittäjyyteen ovat liian kapeat sen myötä, että S-ryhmä on vallannut liian suuren osan asiakasrajapinnasta: Suomen pienkaupunkien pääkadut ovat usein miltei täysin S-ryhmän hallinnassa eivätkä yksityisyrittäjät kykene kilpailemaan tasavertaisista lähtökohdista. S-ryhmän pilkkominen siten, että sen tehokas logistinen koneisto ei vaarannu, on tärkeätä: yrittäjien mahdollisuuksia yrittää pitää parantaa merkittävästi tekemällä markkinoille tilaa.

© 2019 Jens J. Sørensen

Value Creation

“Effort creates value, value gives emotion, emotion is power.”


Let’s begin by stating the obvious that, every now and then, the obvious needs to be stated. There are many reasons for the necessity of the statement of the obvious, primarily the refreshment that is wrought from feeling oneself to be of intelligence, with minimal effort.

The below statements of an obvious nature, apart from showing how time can be slowed down by delving into the details of a transactional moment, truly show how an artistic presentation can really churn out a point.

Narrow value

Objective receipt.
A certainly objective receipt.

A Customer has actual cash, potential chocolate. A Purveyor has actual chocolate, potential cash. The Customer is in the market for chocolate. The Purveyor is in the market for cash. A shared flash of light. The Customer and the Purveyor conduct an exchange of ownership: cash for chocolate, chocolate for cash. The transfer instant creates its own proof in the form of a receipt, a contract proving the past – if it is trusted to have been had as documented. The Purveyor now has money. The Customer now has chocolate. Value is had in its most narrow of forms: ownership has been transferred. Primary market goals have been fulfilled.

Value expansion

An uncertain situation.
An uncertain situation.

The mouth expands. The Customer eats the chocolate. The Purveyor draws a breath of hope. Time moves on, as it does, as such is its way.

Broad value

A pleasant clearing.
A pleasant clearing.

A Customer’s smile. A Purveyor’s relief. Broadened may value be, thanks to the power of feedback, you see. Objectivity keeps the definition of value on the nigh, subjectivity brings the emotion: see it multiply. Ne’er forget that an instant is but one, but a smile is a sign, that more of them can be won. So be sure to ask for feedback – never fear to hear – for with the knowledge of the truth, you’ll be hittin’ more home runs, just like good ol’ Babe Ruth.

Lame to the point, but it has been made.

© 2018 Jens J. Sørensen