Eurooppani

“Minä olen elänyt niin jatkuvasti missä milloinkin, reippaan kolmanneksen elämästäni, että en oikein tiedä mistä kaikkialta minkäkin verran olen kotoisin. Sen minkä tiedän ja mikä käänteisesti on ollut minulle aina tärkeätä on, että olen aina oma itseni vastuussa omista toimistani ja tiedän mitä olen milloinkin tekemässä: arjellinen tietoisuus pitää jalat maan pinnalla, kun elämä on monelta osin pyrkinyt pitämään ne irti siitä.

Kun viime päivinä on kohistu Huipputuloiset -kirjasta (joukko johon en itse kuulu, mutta johon seuraavaksi suhtaudun) niin sanoisin voivani samaistua syvemmin rikkaisiin sen kautta, että työ on varmasti monelle meistä elämän keskiössä. Digiajan nopeatahtisuudessa on tärkeätä pitää silmä pallolla (eye on the ball) sen suhteen, että tiedostaa oman jaksamisensa rajat ja osaa erotella vapaa-ajan aidosti vapaaksi kaikesta muusta. Jos ei näin tee, sen negatiiviset heijastusvaikutukset ilmenee ympäröivässä yhteisössä: tämä ei kuulosta taloudellisesti kannattavalta.

Sanoisin, että kärkipäässä kirjasta oppii tärkeimpänä asiana sen, että rikkaitakin ihmisiä on aivan yhtä monta erilaista kuin heidän johtamia ja omistamia eri organisaatioita. Kuitenkin hekin ovat varmasti monilta osin yleistettävissä tavisrikkaiksi aivan samalla tavalla kuin peruskansalainen peruskansalaiseksi.”


10.9.2019: Kun Huipputuloiset -kirjasta keskustellaan edelleen niin tuon esille näkemykseni siitä, että vaurauden tuoman vallan kantajat ovat käytännössä jokseenkin kuin “yksityisen sektorin poliitikkoja”. Mielipiteet ovat keskustelun ohjaamisen työkaluja ja ne tulevat yksityiseltä ja julkiselta sektorilta, kokonaisuutena muodostaen yhteiskunnallisen keskustelun joka ilmenee eri medioiden kautta. Asia ei kuitenkaan ole näin helppo: mikään ei velvoita vaurauden vallalla elävää osallistumaan julkiseen keskusteluun ohitse julkisten omistus- ja verotustietojen (ajatellen siis siten, että julkisesti saatavilla olevat tiedot ovat osa keskustelua: on eri keskustelu sitten se, että kuinka paljon niitä saatavilla olevia tietoja käytetään). Laki suojaa yksityisyyttä: periaatteessa tarvitsee ilmoittaa vain toimintansa lakisääteiset tulokset ja pitää tarkastajat tyytyväisinä niitä saavuttaessa.

Itse kannatan kaikentasoisia julkisuutta vaativia lainylisuorituksia vaurastuneilta, mutta ei se loppupeleissä ole mittari jota käytän arvioidessani jonkun henkilön arvokkuutta. Pitää muistaa, että julkisia ihmisiä on todella vähän verrattuna yksityisiin, ja hyvä niin: elämää eletään lähipiirissä tarkoittaen minulle sitä, että kyllä yksityisyydestä kiinnipitäminen on mitä luonnollisinta olemista. Mutta ehdottomasti ja kysymyksettä: arvostan ja kannatan julkisuutta kantavia henkilöitä, tulivatpa he median valoon sitten mistäpäin yhteiskuntaa tahansa.


Tarkastellen Havaijin yltä näkee sen kuinka geopolitiikan Länsi on idässä ja Itä on lännessä. Tämän jälkeen voi pyöräyttää maapallon ympäri ja nähdä Euroopan pohjoisessa.

Pohjoisessa on kylmempää kuin muualla: vanhoja kun olemme niin verenkierto ei pelaa enää samalla tavalla, kuin ennen. Kenties sen myötä, sisällä vietetyn ajan lisääntymisen kautta, veronkierto taas on alkanut pelata varsin hyvin?

Kun Euroopassani lähtee ulos kävelylle, on puhdasta. Ilma tuoksuu raikkaalta, puiden lehdet muistuttavat vuodenajoista, kaupungeissa sauhuaa kaikenlaista kulttuuria, kauniiden aikojen pystyttämät kirkonkellot soivat (en siis sano, etteivätkö nykyaikamme olisi kauniita myös, kunhan halusin antaa historialle arvoa).

Eurooppani kutsuu ulkoa sisälle ajallaan, kuin kerrostalopihan kuvernööritason kotivanhempi. Sen Akatemiat ja Kirjastot: hitsin hyvä soikoon, kuinka mukavaisia sisätiloja jossa kasvattaa ja kuluttaa tietoa. Sen Kulttuurinäyttämöt ja Urheiluhallit: ei jumankekka, mitä draamaa! Mitä jännitystä ja villitystä! Mitä menevintä elämän muhkeutta!

Eurooppani: rakentumassa.


First I read Nick Hanauer and Eric Liu’s The Gardens of Democracy. Then Parag Khanna’s Connectography. Stanley McChrystal’s Team of Teams. Professor David Sloan Wilson’s This View of Life I really ended up enjoying, because it pulled itself and the previous three together in many ways.

© 2019 Jens J. Sørensen