Eurooppani

“Minä olen elänyt niin jatkuvasti missä milloinkin, reippaan kolmanneksen elämästäni, että en oikein tiedä mistä kaikkialta minkäkin verran olen kotoisin. Sen minkä tiedän ja mikä käänteisesti on ollut minulle aina tärkeätä on, että olen aina oma itseni vastuussa omista toimistani ja tiedän mitä olen milloinkin tekemässä: arjellinen tietoisuus pitää jalat maan pinnalla, kun elämä on monelta osin pyrkinyt pitämään ne irti siitä.

Kun viime päivinä on kohistu Huipputuloiset -kirjasta (joukko johon en itse kuulu, mutta johon seuraavaksi suhtaudun) niin sanoisin voivani samaistua syvemmin rikkaisiin sen kautta, että työ on varmasti monelle meistä elämän keskiössä. Digiajan nopeatahtisuudessa on tärkeätä pitää silmä pallolla (eye on the ball) sen suhteen, että tiedostaa oman jaksamisensa rajat ja osaa erotella vapaa-ajan aidosti vapaaksi kaikesta muusta. Jos ei näin tee, sen negatiiviset heijastusvaikutukset ilmenee ympäröivässä yhteisössä: tämä ei kuulosta taloudellisesti kannattavalta.

Sanoisin, että kärkipäässä kirjasta oppii tärkeimpänä asiana sen, että rikkaitakin ihmisiä on aivan yhtä monta erilaista kuin heidän johtamia ja omistamia eri organisaatioita. Kuitenkin hekin ovat varmasti monilta osin yleistettävissä tavisrikkaiksi aivan samalla tavalla kuin peruskansalainen peruskansalaiseksi.”


10.9.2019: Kun Huipputuloiset -kirjasta keskustellaan edelleen niin tuon esille näkemykseni siitä, että vaurauden tuoman vallan kantajat ovat käytännössä jokseenkin kuin “yksityisen sektorin poliitikkoja”. Mielipiteet ovat keskustelun ohjaamisen työkaluja ja ne tulevat yksityiseltä ja julkiselta sektorilta, kokonaisuutena muodostaen yhteiskunnallisen keskustelun joka ilmenee eri medioiden kautta. Asia ei kuitenkaan ole näin helppo: mikään ei velvoita vaurauden vallalla elävää osallistumaan julkiseen keskusteluun ohitse julkisten omistus- ja verotustietojen (ajatellen siis siten, että julkisesti saatavilla olevat tiedot ovat osa keskustelua: on eri keskustelu sitten se, että kuinka paljon niitä saatavilla olevia tietoja käytetään). Laki suojaa yksityisyyttä: periaatteessa tarvitsee ilmoittaa vain toimintansa lakisääteiset tulokset ja pitää tarkastajat tyytyväisinä niitä saavuttaessa.

Itse kannatan kaikentasoisia julkisuutta vaativia lainylisuorituksia vaurastuneilta, mutta ei se loppupeleissä ole mittari jota käytän arvioidessani jonkun henkilön arvokkuutta. Pitää muistaa, että julkisia ihmisiä on todella vähän verrattuna yksityisiin, ja hyvä niin: elämää eletään lähipiirissä tarkoittaen minulle sitä, että kyllä yksityisyydestä kiinnipitäminen on mitä luonnollisinta olemista. Mutta ehdottomasti ja kysymyksettä: arvostan ja kannatan julkisuutta kantavia henkilöitä, tulivatpa he median valoon sitten mistäpäin yhteiskuntaa tahansa.


Tarkastellen Havaijin yltä näkee sen kuinka geopolitiikan Länsi on idässä ja Itä on lännessä. Tämän jälkeen voi pyöräyttää maapallon ympäri ja nähdä Euroopan pohjoisessa.

Pohjoisessa on kylmempää kuin muualla: vanhoja kun olemme niin verenkierto ei pelaa enää samalla tavalla, kuin ennen. Kenties sen myötä, sisällä vietetyn ajan lisääntymisen kautta, veronkierto taas on alkanut pelata varsin hyvin?

Kun Euroopassani lähtee ulos kävelylle, on puhdasta. Ilma tuoksuu raikkaalta, puiden lehdet muistuttavat vuodenajoista, kaupungeissa sauhuaa kaikenlaista kulttuuria, kauniiden aikojen pystyttämät kirkonkellot soivat (en siis sano, etteivätkö nykyaikamme olisi kauniita myös, kunhan halusin antaa historialle arvoa).

Eurooppani kutsuu ulkoa sisälle ajallaan, kuin kerrostalopihan kuvernööritason kotivanhempi. Sen Akatemiat ja Kirjastot: hitsin hyvä soikoon, kuinka mukavaisia sisätiloja jossa kasvattaa ja kuluttaa tietoa. Sen Kulttuurinäyttämöt ja Urheiluhallit: ei jumankekka, mitä draamaa! Mitä jännitystä ja villitystä! Mitä menevintä elämän muhkeutta!

Eurooppani: rakentumassa.


First I read Nick Hanauer and Eric Liu’s The Gardens of Democracy. Then Parag Khanna’s Connectography. Stanley McChrystal’s Team of Teams. Professor David Sloan Wilson’s This View of Life I really ended up enjoying, because it pulled itself and the previous three together in many ways.

© 2019 Jens J. Sørensen

Cities

“Ydinstadi jakautuu luotettavasti kolmeen: Töölöt, Etelät, Kalliot. Alueet on monikossa, sillä Töölöjä on Etu- ja Taka-versiot, Eteliä on Jätkäsaaresta Eiraan, ja Kallioita on kukkuloilla ja kupittelurannoilla. Pasila on kuin uusi helmi joka lepää Vanhan Kolmikon päällä.”


As I have written about cars (Oh, CARS) then I must lay down a few lines on cities. En masse we have forgotten that but a few decades ago we were not moving around in cars, travelling great distances during a day getting a million and one things done, all of which contribute to the economy. People were quite stationary: to say the least.

Now that we then have a societal infrastructure and living rhythms built around cars, we of course have the immense problems that come with it, ranging from environmental hazard to social troubles resultant from time spent in traffic, away from Family. So whilst the loving of cars shall most definitely continue then clearly we have to look beyond, as well.

Cities are the answer. Build modernity into a tightly packed, well-designed area and you not only have the capacity to drop the reliance on cars from your masterplan but you also save plenty of nature by not spreading a suburb out into it. Cities are the most objective and correct answer to move us forward.

Cities are immense. How many people live in cities? The answer, spoken modernly, is shit-tons. There are shit-tons of people living in cities and plenty more continuing to move in around the world. That’s damned good news for the environment, as long as the cities are built properly.

Cities are human-built forests and jungles, radiating wealth into the surrounding lands. Cities are oases of growth: the megaseeds of the future where interaction between people creating action works much like the core of a nuclear reactor. A bunch of economic agents, ”human particles”, bouncing around from tower to tower, café to cocktail bar meeting others until matches strike across business lives, love lives, and so forth.

Cities are pop. They are so awesome that they require their own lexicon of amazespeak. Spectamungular could be a good first word, for all I care: cities deserve all the love on the Planet right now, for cities will save it.

I live in a city. It is fair enough to say that Helsinki, Finland has been passing through the infinite cusp between large town and city for the past decade or two. But it is now most definitely a global-level city.

Cities are not for everyone. In their condensed form, luckily this means that naturally cities leave space for all the other forms of land usage around them. If you do not like cities, I suggest you do not live in them.

Cities. I mean God: CITIES. Is there anything more spectacular than CITIES?

© 2019 Jens J. Sørensen

Markkinahipit

“Mitä jos olisimme suurituloisten ja -varaisten kelailun sijaan hetken verran yhdessä ylpeitä siitä, että meillä Suomessa ylipäänsä on omistusta? Loppupeleissä se, että omistamme sekä itsenäisesti että yhtenäisesti, on vapautemme alku.”


Markkinat.

Nuo lapsekkaan odottamuksellisuuden kehdot jotka pakottavat oppimaan työnteon arvon.

Oi, markkinat.


Minä mahdollistan oman kasvuni mahdollistamalla sen muille. Antamalla tilaa, saa sitä. Yhtään liioittelematta tämä fantastinen ajatus kumpusi minulle Venäjän Presidentti Vladimir Putinilta, ken totesi Megyn Kellyn haastattelussa MSNBC:llä keväällä 2018, että “it is not important to project power. It is important to manifest it.”

Juuri näin, Vladi. Ihan aidosti: juuri näin kasvatetaan johtajuutta, urakka jonka suuruuden on historia sinulle Venäjällä jättänyt mitä melkoisimmaksi maailmassa. Anna kansalaisillesi mahdollisuudet uusien ylpeyksien rakentamiseen, koko matkaanne, Kiovan Rusista tähän päivään saakka, tulevaisuuteen jatkaakseen.


Yhdysvaltalainen markkinointi- ja myyntikulttuuri on kuluneen vuosikymmenen aikana muokkautunut yhteen Suomen entisaikojen kaupallisen kulttuurin kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa uskallusta nousta ulos kuorestaan ja esitellä mitä itsellään on tarjolla, valmiudessa vastaanottaa hylkyjä jotka ovat myynnin normaalia arkea. Kun olen havainnut samaa proaktiivisuutta Venäjän taloustoimijoista kumpuavana niin olen lopullisen luottavainen siihen, että hyvin pian tajutaan rahan aivan aidon oikeasti olevan rauhan tae etenkin kun sitä opitaan ohjaamaan järjestelmätasolla äärettömästi paremmalla kyvykkyystasolla kuin ennen vanhaan (oppiminen joka mahdollistuu nykyteknologialla).


Suomi tukee talouttaan parhaiten kasvattamalla mahdollisuuksia monelle erilaiselle suomalaisuudelle samanaikaisesti. Valtion pitäisi kehittää viestintäänsä sen suuntaisesti, että eri suomalaisuudet osaavat pitää järkevän erotuksen toisistaan, keskinäisessä kunnioituksessa ja ymmärryksessä. Ihmiset luovat omat maailmansa omien markkinoiden ympärille tarkoittaen sitä, että valtio tekee järkeviten työtään varmistamalla moninaisuuden markkinoilla, sillä ne mahdollistavat luonnostaan toisistaan erottautuvien matkat omiin elämiinsä. Yrittäjyysosaaminen ja pääsy pääomaan ratkoo tasapuolisuuden: niiden pitää olla tarjolla.

Markkinoiden laajuuden näkökulmasta tarkasteltuna olemme Suomena ikään kuin kuoriutunut rajallisesta samanlaisuudesta rajattomampaan omatyylisyyteen. Talouden moninaisuuden polku on massaleivonnan välttämistä: annetaan tämän jatkua, kuitenkin pitäen myös yhteisistä perinteistä kiinni, jälleen keskinäisessä kunnioituksessa ja ymmärryksessä.

Nähdään Vappuna, tästä hamaan ikuisuuteen asti! Paletistani tukivahvuuksia, tuen vahviten kaikkia heitä jotka ylläpitävät Suomen perinteitä. Niiden voimalla yhteiskunta jatkaa eloaan sukupolvien ylitse.

Asenne ja osaaminen jolla rahaa tehdään vaativat kunnioituksen ja ymmärryksen säilyttämisen muita kohtaan aina. Sopimukset syntyvät luottamuksesta. Jos suomalaiset kykenevät eri toimenpiteiden seurauksena syvemmin ymmärtämään tämän todellisuuden, niin Suomi kykenee toimimaan alueellisena ja globaalina keskustelu- ja markkinavaikuttajana vielä pitkään. Kyetessään nyt huipultaan jatkamaan esimerkin näyttäjän asemassa, Suomi luo itselleen puitteet varmistaa kokonaisturvallinen asemansa moneksi sukupolveksi eteenpäin.


Minua ei kiinnosta vain Suomen valtion hyvinvointi: minua kiinnostaa myös kansainvälisen valtiojärjestelmän hyvinvointi, sillä olemme osa sitä. Kansainvälinen valtiojärjestelmä on mahdollistanut nykypäivän jatkuvasti paranevan hyvinvoinnin ja puolustan sitä kokonaisuutena, sillä näin se tulee tekemään jatkossakin.


“To lead or like: that is a modern question.”

© 2019 Jens J. Sørensen

Cars

Update September 1st: as a lifelong F1 fan, I felt very saddened by the passing of F2 Racer Anthoine Hubert. I also feel very strongly for France, whom lost another rising star and has been through so very much in the past few years. Let’s use this moment to remember that Jules Bianchi, who perished from his wounds suffered at the Japanese Grand Prix in 2014 in the summer of 2015, was also French: I send all of my best to the French motorsport community.


“When you’re driving at 3.14 whatever-a-howeverlong, you’re going at pi-speed.”


When it comes to life-saving work then the contribution to every life saved comes obviously from a broad range of industries. I’d like to focus our interest on cars.

Cars: they come in many shapes and sizes. They’ve grown and shrunk and transformed into lorries and ambulances. I sometimes like to capitalise (and capitalise upon) Cars, as it just is not so that I do not have an emotional connection with them. My 2001 Opel Astra coupé, my most prized possession (also known as the Batmobile), is an object that I have literal emotions for. I’m looking forward to continuing to pimp it out once the excess cash allows for it. The thing about the 2001 Astra is that it has a very sturdy chassis, making it a tight drive, and a very recognisable, mildly boxy (but alas, spacious) body shape that, for me at least, sets it apart from other choices in the age- and price-range (hence I own it): this makes it a challenge to modify, since I don’t want to go too far into breaking the mold of the original.

Cars save lives. Literally. Every day, cars literally allow people to live modern lives: modern lives are built on cars. How do you transport a family across schools, hobbies, commerces, friends & relatives without a car?

You simply don’t. Without the car, the potential for that will be lost, at least until we all live in pristine ultra-high quality Cities (mm mega-emotion) where cars are sidelined.

But we don’t have that today, do we?

Building cities takes quite a while, doesn’t it?

So cars are. They simply must be, as we have built our entire societal structure around their being. Thankfully so, for I believe in mobility (mass and singular). Unilocality is simply not an option. Thank God for cars.

Having a car quite objectively shows how having the money to have one in the first place is what allows you to accelerate: if you can drive through your days, especially as a parent, you’ll be getting more done, since you’ll be moving faster. Nothing shows social inequality better than cars. How price elastic is your behaviour at the pump? The price of oil doesn’t matter if you’re loaded: the market isn’t slowing you down, whilst it is doing so to others. Then again, if you’re loaded, you’re probably in a position of power so as to be able to help the others, so you’d want to be able to keep going, and everyone else should want that too, as long as you’re doing the helping.

Cars.

Oh, CARS.

I so lovingly look at this moment and forward to the future ones where we continue to have each other. In beauty and in stench, allow us to be. Of course, it is important to have the right, sustainable energy mix to keep us going: a mixture of renewable-combustible fuels and nuclear et al-powered electricity shall most definitely do the trick.

© 2019 Jens J. Sørensen

Individualism

Individualism is going on everywhere around the Planet at an increasing rate. It’s everywhere on the news, all the circles in-the-know are discussing it and their relation to it. I think it’s a good thing, individualism, since it is the outcome of what has become possible in modern life. We just need to learn to control it: balance it with the other side, the group. 

One good example of this everyday balance that I’ve loved using is from the film-version of the Swedish TV series Solsidan. I’ll admit to not having seen the series much at all but the movie is fantastic. There are social awkwardnesses and clashes and all manner of Swedish silly craziness: the thing that pulls it together is the Finest Lady who flashes both middle fingers and shouts out ”Fuck off!” as a lesson to us all in claiming our own space. 

I’ve really seen this attitude on the ground more and more (or has the movie caused me to realise it more?): Finns and other Northerners, Greta Thunberg United from Sweden and onwards, starting to push back and claim their right to their own future. The ”fuck off!” -mentality, through which I’m sure many rights will be gained, is clearly the voice of the Digital Kids Generation using what they have to claim what is theirs to be achieved.

So, to reiterate, I think individualism is a good thing. Individualism allows us to experience that part of life as who we are.

But it needs to be controlled: there is a lot of potential power in ”fuck off!” It is sometimes easy to forget the being of other people. In the Northern context (at least), I think right now what we should be thinking is how do we help balance and rebuild the stability in the Middle East. My current approach operatively is to think about whom amongst the current diaspora are fittest to lead the home transmission of learnings from their Northern stay. I do not mean this in any discriminatory way: quite the contrary.

Planning a resurgence of knowings in the source lands of mass migration is the mass healing of the land itself. I believe it should be taken as a granted token that all land should want to be in a good state. During my studies in Copenhagen, Denmark, at the Copenhagen Business School, I have, for example, studied the Indian diaspora and their return to India, people who have been leading entrepreneurial growth surges and bringing prosperity to their returned homes. I think there are learnings available from that and other similar trends going on in Asia from which Finland could learn, helping position it better regarding the Middle East, and the whole on-going situation on that front of straightening out societal imbalance.

© 2019 Jens J. Sørensen

Supremacy Over the Tool

“At work, time is money (never question that). Outside of work, the exact opposite seems to be true (that time is anti-money). The accuracy of this statement, obviously, comes down to spending habits.


Ultimately, supremacy over the tool comes down to whether or not you have notifications turned on.

I’d say it is smart to consider why you’d want to be at least partly submissive: the primary value of automated notification is speed-to-outcome regarding the information.

That in turn forces the consideration of the desire to obtain the outcome. Must everything be carried? That is to say: notifications have time-cost weight, and not all information is worth the carried effort.

So it’s like: “Babe, what’s your Notifications-policy? I’m all outta digital whack and gotta clean up this screenplace.”


The proper way to ask the question is “Witch came first: Chicken or the Egg?” then she decides what she’ll have.


When we were kids, we used to dig holes to China through the sandbox. Obviously we didn’t get very far. But these days we can literally communicate to China or anywhere else around the Planet at high-fidelity: instantly. I just find that dazzling: I mean wow. Thirtyish years and that happened.

© 2019 Jens J. Sørensen

Democracy

Up for the morning run! Digitally through YLE, The Guardian, The New York Times, SVT, Jyllands-Posten, and the South China Morning Post. On TV through CNN, BBC News, Sky News, France24, Deutsche Welle, Al Jazeera. Then the paper..

Audio sample for mood-setting

The answer to macroeconomics is land(ing). There is land and it is functioning in some way, as an outcome of contracts created prior. Upon considering a blank map we can see how power condenses itself into zoning rights. Of course, it is the cloud(ing) that controls that: we know what we study, and tend to act accordingly.

For Her Majesty the Queen Elizabeth II, who hath asked but almost a decade ago, right after the financial crisis: something along the lines of “what didn’t we know?”

I say to You, Madame Queen: I do not see it as such that we can expect people to know what people don’t know until they know it. It is my theory that what was learned from the financial crisis was a valuable lesson in checking in with the fundamentals, the primary value being that we now understand that they (the fundamentals) have some (value, that is).

It is proper to recap the fundamentals, briefly. The productivity and productivity potential of land is what, ultimately, drives housing and other real estate prices. The productivity and productivity potential of land and housing prices cannot be separated from each other: the people working determine the people buying, when confining an economic consideration into a local area.

A primary limiting factor of a local area is its entrepreneurial propensity, for example: a boom arising from the arrival of one big employer can only sustain itself if it can be met with the required entrepreneurial support network, meaning everything from culture to hospitality, which sustains a local area by feeding the resident society. This creates a strengthening bond to the local area, over time.

A factual, ground-based knowing of this type of events in a local economy are what determine the potential of a financial institution to lend, alongside the study of the business-to-be-located. What we can learn is that there should never be too much of a distance between the asset and the lender. Every kilometre from a location, every added dimension to the contractual structure of a derivative, is distance.

Banking is and always will be a local job, because that’s where the assets, ultimately, are. Even if you mostly look at them on paper: out there on the ground they are, somewhere. It then becomes a matter of relativity as to your position of power as to how you define “local”: if you’re the CEO of a global bank, for example, it’s the Planet for you.


Audio sample for mood-setting

Democracy is not the greatest thing since sliced bread: it is what created sliced bread. That is because democracy is the organised process of listening, and it exists on the market side of the societal system through the customer feedback mechanism just as it exists on the political side of the societal system through the vote.

Somebody listened to someone to figure out to slice the bread.

The thing that is problematic about modern society as it stands is that the position of democracy, not only as a term but as the behaved manner of practice that stems from it, rests fully on the political side of the spectrum, wherein lies a world of governance that opens up into a state of lockdown once every election season. Whereas the market practitioner faces the feedback every single day, the political operant stares into the gauntlet once every few years: the differences in the frequency and amplitude of listening defining the gap between these two opposing poles of society. As the position of democracy stands on the political side of the spectrum, we often forget the direction being taken in the market: day-in, day-out.

When considering democracy we see time only in election seasons, even if what it is is that it is going on every single day.

Despite their natural placement in opposition, like the different ends of a magnet, the two sides of society need to work together through their respective leaderships. So when we modernly talk about democracy, we need to overcome the problem of simply looking at one half of the societal whole: at politics. Democracy is going on beyond politics in the commercial markets, as well.

What I believe the market practitioner needs to highlight in the modern discussion is the dynamism of the modern person. Given an unsatisfactory situation, the abundance of choice modernly available allows for rapid progress towards something more satisfactory. As the modern person has, through the smartphone and other technology, become more and more accustomed to a fast reception into satisfaction, the stress placed upon the slower political system grows. How does the big ship keep up?

The work of the respective leaderships of the societal system needs to bring together some mutual understandings about operation that can be accepted as axiomatic truths about reality. First there is listening, yes, but then there is the making it happen. Indeed, democracy is the organised process of listening, but it is not the entire system: it is but a component. Surely it is the morally fundamental component, as central as the steering wheel to the car, but the pedals need to then become used, as well. I think the market practitioner can definitely help the politician here in learning how to work with modern amounts of data.

Infinite listening crowds out action. It must be accepted with a humble yet straight face that leadership is, eventually, always allowed. That does not ever mean that the listening stops. Obviously it must go on, alongside the commencement of the action by leadership.

So, ultimately, what I’m saying is that democracy is naturally balanced-out in reality by the power of authority, and vice-versa. I don’t really follow the news with an autocracy versus democracy mindset: it’s more of a how much of which is going on as studied based on significant trails of data collected over many years.

© 2019 Jens J. Sørensen

Merkityksellisyys

“Elämän tarkoitus ei ole työ. Mutta työn tarkoitus on elämä.”


Viime vuosina vellonut keskustelu työn merkityksellisyydestä on yksi nykypäivän ilmiöistä jonka kanssa olen joutunut taistelemaan vähiten: työn merkityksellisyys on minulle niin itsestäänselvä keskusteluympäristö ettei siitä juurikaan synny keskustelua kanssani.

Työllä hoidetaan oman talouden ylläpito. Työllä rakennetaan ja ylläpidetään pääomaa jonka päällä eletään valumatta ajassa taaksepäin. Työllä saavutetaan itsenäisyys – suvereniteetti – sekä yksilöinä että yhteisöinä.

Ytimekkäitten ilmaistuna: työllä elätetään itsensä ja lähimmäisensä.

Kutsukaa minua 32-vuoden iässäni vanhaksi, sillä sitä taidan jo olla, kyetessäni taaksepäin katsoessani näkemään elämäni aikana vallinneita aikakausia ja niitä yhdistäviä itsestäänselvyyksiä. Lieneekö nuorempien digitaalinen katkos luonnosta rakentanut heille kyvyttömyyden nähdä elämän yksinkertaisimpia todellisuuksia.. ken tietää.

Työ ei ole itsestäänselvyyttä kummoisempi asia. Työ on itseasiassa yksi elämän suurimmista itsestäänselvyyksistä. Hengittämisen ja veden juomisen tasolla oleva hommien homma, joskaan ei niin automaattisesti hoituva.

Suosittelen, mitä totisimmin: jos haluaa kaivautua työn merkityksellisyyteen yhden askeleen verran enemmän niin ei tarvitse kuin katsoa asiakkaitaan tai muita palveltavia. Mitä heille tapahtuu jos sinun työsi katoaa?

Vuonna 2017 olin työtapaamisessa LVI-alalla toimivan suhteellisen suuren osakeyhtiön markkinointi- ja viestintäjohdon kanssa. Keskustelu merkityksellisyydestä kesti noin kahdeksan sekuntia: jos te ette toimita ilmastointia rakennuskohteisiin, on helvetin kuumia bileitä luvassa. Ilahduin naisten superlämpimästä reaktiosta: hommiin ja himaan taisi resonoida heissäkin.

Onko oman työnsä edessä/takana/ympärillä olevien ihmisten ajattelu niin vaikeata? Sieltä se merkityksellisyys löytyy.

Ainiin: onhan myös työn tekemisen ja taitojen kehittämisen ilo, työkaverit, maailman eteenpäinmenevän kehityksen näkeminen sisältäpäin.. niin monta asiaa. Työ on niin helmee, että työn helmeydelle ja siihen liittyville tunteille pitäisi keksiä sana ja sanaympäristö jotta pääsemme kyseisiin työn ilon tunteisiin paremmin kiinni.

© 2019 Jens J. Sørensen

Reconomics

Kannattaa aina tiedostaa sekä henkinen että fyysinen matka Helsingistä Utsjoelle. Siinä on välissä aika monta kehää pohdittavaa: ainakin enemmän kuin kolme.


At the base of all the considerations of economics are zoning rights to land. This is where the mathematical-logic of economics meets the law of the people: where objectivity fuses into subjective emotion at scale.

Zoning decisions guide the entire process of economic and societal growth had thereafter upon any said land in question. Here, the matching of demand to supply should be as optimized as possible: the effects on society are longest-term. In Finland, for example, we have two large Everyday Merchant -chains (Kesko and the S-Group) who have, on this side of the millennium, begun to have become challenged by the Germany-based Lidl. Their relative political power, as measured by zoning rights and those to project their formation, determines who has how much market share in whichever planned locations of commerce.

As the transparency of government and its operation has improved in Finland, distancing previous strangleholds on local market areas to make space for new competitors, so has Lidl’s position: this is a positive development, since the citizens acting as customers have been happy, since they’ve had more choice. The market for products has broadened: everyday life now contains more possibilities.

Here we can observe that what matters next, after zoning rights, is market share distribution amongst the created real estate: which type of market participants own (either directly or through lease-&-use) how much of what type of usable area, and how well are they doing overall, fiscally and otherwise? I believe that local economies are the most important place to start when considering the state of a nation objectively: what Economics is supposed to continue focusing upon. The sum of the parts builds the whole.

None of what I’m saying is, of course, at any level, new in any way: I’m just compressing it into as-fast-as-possible a reset-button by coupling the logic of the science with a practical market example. The calling of the remembrance of the obvious, so to say, in the steering of the global economy across future times, towards better directions. I truly think that macroeconomics just needs to start at the basics and keep doing so: “societal consultants” as they are.


Suomen kuluttajatalouden isoin haaste on S-ryhmän ylisuuri presenssi asiakasrajapinnassa. Haluan korostaa sitä, kuinka uskomattoman hyvin toimivat koneistot Keskolla ja S-ryhmällä ovat nostaneet Suomen elintasoa läpi viime vuosikymmenten, parantaen saatavilla olevaa valikoimaa etenkin tämän vuosituhannen puolella. Ongelmana on kuitenkin se, että paikallistalouksien mahdollisuudet yrittäjyyteen ovat liian kapeat sen myötä, että S-ryhmä on vallannut liian suuren osan asiakasrajapinnasta: Suomen pienkaupunkien pääkadut ovat usein miltei täysin S-ryhmän hallinnassa eivätkä yksityisyrittäjät kykene kilpailemaan tasavertaisista lähtökohdista. S-ryhmän pilkkominen siten, että sen tehokas logistinen koneisto ei vaarannu, on tärkeätä: yrittäjien mahdollisuuksia yrittää pitää parantaa merkittävästi tekemällä markkinoille tilaa.

© 2019 Jens J. Sørensen